Kauniit, toimivat ja kestävät ratkaisutVesivek on toiminut Suomessa jo 25 vuotta, ja alusta asti toimintamme on perustunut toimitettujen ratkaisujen pitkäikäisyydelle. Vesivek-ratkaisut ovat ylivoimaisia: Kestävät tuotteetTuotteemme ovat FI-hyväksyttyjä. Olemme kautta vuosien kiinnittäneet huomiota erityisesti korroosiosuojaan ja tuotteiden lujuuteen, normit ylittäen. Sadevesijärjestelmän alumiinimateriaali ja pitkälle kehittynyt kattoturvatuotteiden pulveripolttomaalaus ovat vain esimerkkejä tuotteiden ikää pidentävistä yksityiskohdista. AsennusMyös asennuksemme on FI-hyväksytty, ja sen laatua valvoo ulkopuolinen taho. Lisäksi meillä on oma laadunvalvonta ja keräämme asiakaspalautetta kaikilta asiakkailtamme. Henkilökohtainen palaute on tärkeä pohja asentajiemme koulutukselle ja motivaatiolle. Luotettava takuuVesivekin hyvä maine on syntynyt vuosikymmenten aikana, eikä sitä haluta menettää. Olemme vakavarainen kotimainen perheyhtiö ja pidämme kunnia-asiana jämptiä asiakaspalvelua. Tekevälle virheitä sattuu, jonka vuoksi Vesivekin antamalla täystakuulla on todellakin merkitystä. ToimitusvarmuusTämän päivän rakentajalle toimitusvarmuus on yksi merkittävimmistä kompastuskivistä ja siksi myös merkittävä urakoitsijan valintaperuste. Mutta kuinka toimitusvarmuudesta voi etukäteen tietää? Ei voikaan, mutta jos organisaatiossa työskentelee 250 työntekijää, sillä on oma tehdas, oma konevalmistus, keskitetyt työkalu- ja kalustohankinnat, oma asentajien koulutusjärjestelmä ja alueet ylittävää asennuksen hätäaputoimintaa, niin mahdollisuudet onnistua ovat aika hyvät. |