Pulpettikatto harjakatoksi kolmessa viikossa

Tapio ja Ulla Räfsten, Kangasala

Niin rakentamisessa kuin remontoinnissa on usein vallalla käsitys, että mitä pienempi yritys, sen alhaisemmat urakkahinnat. Näin luuli myös kangasalalainen Tapio Räfsten, kun hän Ulla-vaimonsa kanssa alkoi suunnitella talonsa perusteellista kattoremonttia.

– Ostimme vuonna 1979 rakennetun tiilitalon syksyllä 2009. Vaikka uusi koti oli muuten mieluinen, jo muuttovaiheessa oli selvää, että aikakaudelle tyypillinen pulpettikatto tultaisiin uusimaan. Päätöksen sinetöi talven ensimmäinen kattolumisavotta, muistelee isäntä hankkeen syntyvaiheita.

Katto päätettiin muuttaa harjamalliseksi ja se tultaisiin myös korottamaan. Aivan pienestä remontista Kangasalla ei siis ollut kyse.

– Vesivek oli yrityksenä suurin tarjouskierrokselle valituista, mutta yllätykseksi se jakoi edullisimman tarjouksen paikan pienemmän toimijan kanssa. Koska suuremmalla ovat resurssit, pelit ja vehkeet takuunaan, valinta oli helppo.

Siistiä jälkeä

Vesivekillä on yleensä työssä vain omat miehet, mutta aikataulun pitävyys on vähintään yhtä tärkeää. Kohteessa käytettiin siksi poikkeuksellisesti myös aliurakointiapua.

– Pulpettikaton vaihtaminen harjakatoksi on iso homma. Urakan kestoarvio oli kolme viikkoa ja se alitettiin päivällä. Remontti tehtiin syyskuussa 2010. Aikataulut pitivät, vaikka remontin aikana satoi useasti ja välillä rankastikin, Tapio muistelee työjaksoa.

– Itsellänikin on kokemusta kattotalkoista. Täytyy hattua nostaa Vesivekin porukalle, kun kattopellit olivat ylhäällä kolmessa tunnissa. Varsinainen asennushomma kävi kahden kaverin tiiminä ja kattotuoli-, pelti- ja kouruporukat tulivat paikalle sitten kun niiden aika oli.

Ulla Räfsten kiittää erityisesti siisteydestä.

– Naisnäkökulmasta oli kyllä mukava, että vanhaa kattoa purettaessa jätteet viskattiin suoraan vaihtolavalle. Myös uuden katon rakennusvaiheessa piha oli aina siisti työpäivän päätteeksi.