Kattoremontin lopputuloksen laatuun vaikuttaa päällepäin näkyvän katteen lisäksi moni muukin seikka. Yksi oleellinen lenkki laadukkaassa materiaaliketjussa on kattorakenteissa käytetty lautatavara. Vesivek on ensimmäisenä toimijana ottanut käyttöön ja ollut kehittämässä vesiohenteisella ja 100 % energiakierrätettävällä puunsuoja-aineella käsiteltyä puutavaraa. Näin uuden kattosi alla ei muhi home- tai muut kasvustot.
Jokainen, joka on säilyttänyt käsittelemätöntä lautatavaraa ulkoilmassa, tietää kuinka nopeasti laudan pintaan alkaa muodostua värimuutoksia. Se on merkki erilaisten home-, levä- ja sinistäjäsienten pesiytymisestä puun pintaan. Sienet leviävät itiöiden avulla, ja itiöitä on ilmassa kaikkialla. Osa sienistä aiheuttaa vain kosmeettisia haittoja, mutta osa on terveydelle haitallista. Jos puumateriaali on tarpeeksi pitkään kosteana ja sopivassa lämpötilassa, siihen iskevät lopulta lahottajasienet, jotka vaurioittavat puun rakennetta ja lujuutta.
Talvien muuttuminen lauhemmiksi ja kosteammiksi on lisännyt ongelmaa. Aikaisemmin puutavara kaadettiin talvella ja pakkaset estivät sienten kasvun. Nykyään lautatavara saattaa seistä varastossa pitkiäkin aikoja, ja varsinkaan ulkomailta tulleen tavaran kaatamisajankohtaa on mahdotonta tietää. 80-luvun loppuun asti sinistymisenestoon käytettiin myrkyllisiä kloorifenyleitä (mm. KY-5), mutta niiden käyttö kiellettiin vuonna -89.
Vaikka puun värivirheet olisivatkin vain kosmeettinen haitta, tuskin kukaan haluaa kattoaan remontoitavan valmiiksi värjäytyneellä lautatavaralla. Vesivekillä haluttiin löytää ongelmaan ratkaisu. Yhdessä puutavaratoimittaja JR-Woodin kanssa kehitettiin uudenlainen, vesiohenteisella puunsuoja-aineella käsitelty lautamateriaali. Teknoksen valmistama Teknol Aqua antaa puulle erittäin hyvän suojan hometta ja muita kasvustoja vastaan.
Otimme tämän lautamateriaalin käyttöön reilu kaksi vuotta sitten. Tiesimme Vesivekin Kimmo Riihimäen kanssa, että sopiva suoja-aine on kyllä markkinoilla, mutta sen tuotantoon ottaminen vaati kehittelyä, kertoo JR-Woodin Jukka Tiitto.
Vaikka raakalaudan käsitteleminen tällä puunsuoja-aineella on periaatteessa yksinkertaista, prosessissa oli kuitenkin monta ongelmaa ratkaistavaksi. Tämän takia lautatavara on normaalia lautatavaraa kalliimpaa.
Suoja-aine antaa puulle tumman sävyn. Aine levitetään höyläämättömälle puulle, johon se imeytyy tehokkaammin kuin höylätyn puun sileään pintaan. Lisäksi höyläämätön lauta ei ole niin liukasta kuin höylätty, jolloin katolla työskentely on asentajille turvallisempaa.
Raaka-aineiden kierrätettävyys on nykypäivänä erittäin tärkeä tekijä. Koska tämä puunsuoja-aine on vesiohenteinen, siitä ei haihdu ilmaan mitään muuta kuin vettä. Lautamateriaalin jälleenkäsittelyyn pätee samat säännöt kuin esimerkiksi maalattuunkin lautaan. Ne voidaan hyötykäyttää 100 %:sti energiantuotantoon lämpölaitoksissa, kertoo Tiitto.