Valesokkeli ja kosteusvaurioiden riski

Valesokkeli ei automaattisesti tarkoita kosteusvaurioita tai homeongelmia, vaan se voi olla myös täysin toimiva rakenne. Valesokkelirakenteisessa kiinteistössä tulee erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että salaojitus, sadevesijärjestelmä ja pihamaan kaadot toimivat oikein. Siihen muodostuuko valesokkeli riskiksi, vaikuttavat mm. seuraavat tekijät.

Toimiva salaojitus on tärkein tekijä kosteusvauroiden ehkäisemiseksi valesokkelitalossa. Salaojitukseen kuuluu salaojaputkien lisäksi kapillaarikatko, sokkelin kosteuseristys, suodatinkangas sekä routaeristys.
Salaojituksen tekninen käyttöikä on 30–40 vuotta. Lätäköt perustusten vierellä ovat merkki toimimattomista salaojista, samoin sokkelin muutokset, kuten kalkkihärmä, maalin hilseily, halkeamat.

Nykymääräysten mukaisesti perustusten vierustaan ja alle tulee tehdä kapillaarikatko. Jos salaojasoran sijaan on käytetty hienojakoisempaa hiekkaa, savea tai muuta vettä pidättävää maa-ainesta, alapohjarakenteet pysyvät kosteana. Myös istutukset ja muu kasvillisuus perustusten vieressä sitovat kosteutta ja pitävät sokkelin kosteana.

Jos vedet roiskuvat syöksyistä seinustoja vasten, se lisää kosteusvaurioiden riskiä huomattavasti. Sadevedet tulee johtaa pintakourulla vähintään kolmen metrin päähän rakennuksesta. Valesokkelitaloissa varminta on tehdä erillinen maanalainen putkisto sadevesille, koska se on maanpäällisiä pintakouruja tehokkaampi.

Vielä 70-luvulla on yleinen tapa johtaa sadevedet salaojiin, mikä itse asiassa muuttaa salaojajärjestelmän kastelujärjestelmäksi. Tämän riskirakenteen voi todeta kurkkaamalla salaojien tarkastuskaivoon. Siellä ei saisi näkyä muuta kuin salaojaputkien päät. Sadevedet yhtyvät salaojiin vasta kauempana rakennuksesta perusvesikaivossa.

Viettääkö pihamaa sokkelia kohden? Tällöin hulevedet pääsevät valumaan perustuksia vasten, mikä lisää huomattavasti kivijalan kosteusrasitusta. Maanpinnan tulisi viettää poispäin talosta vähintään kolmen metrin matkalla ja kaltevuuden tulisi olla vähintään 1:20 (eli 15 cm kolmen metrin matkalla).

Asianmukaiset lumiesteet ovat tärkeä lenkki kiinteistön kosteudenhallinnassa. Jos lumet pääsevät putoamaan ja sulamaan seinustoja vasten, alapohjarakenteiden kosteusrasitus kasvaa paljon. Lumiesteet tulisi asentaa kaikille lappeille sekä koko lappeen mittaisiksi.

Jos valesokkeli on toiminut kiinteistössä moitteetta kymmenien vuosien ajan, toimivaa rakennetta on turhaa lähteä korjaamaan. Mutta jos rakenteen kunnosta ei ole tietoa ja varsinkin jos kiinteistössä on kosteusongelmiin viittaavia merkkejä, kannattaa kunto selvittää.
Tarkastus edellyttää rakenteiden avaamista useammasta kohtaa, pelkällä pintakosteusmittauksella ja pintapuolisella tarkastelulla rakenteen kuntoa ei voi todeta luotettavasti.
Jos rakenteista löytyy selkeitä kosteuden tekemiä vauriota, kannattaa valesokkeli korjata. Sitä ennen tulee päivittää salaojitus sekä varmistaa, että sadevedet johdetaan pois seinustoilta. Jos ulkoinen kosteusrasitus jatkuu entisellään, uusittukin alapohjarakenne altistuu liialliselle kosteudelle ja ennen pitkää vaurioituu.

Valesokkelirakenne korjataan ns. kengittämällä. Kengittäminen tarkoittaa, että valesokkelissa maanpinnan alapuolelta lähtevät puurakenteet pyritään saamaan 30 senttiä maanpinnan yläpuolelle. Työnkulku on seuraava:

• Talon seinät avataan sisältä käsin tarvittavaan korkeuteen.

• Poistetaan eristeet sekä yksi runkotolppa kerrallaan sahataan alaosan pilaantunut osa pois, myös alajuoksu poistetaan.

• Katkaistun runkotolpan tilalle laitetaan ensin laatan päälle kosteussulku, sitten metallikenkä, harkko tai valetaan koroke.

• Lopuksi seinärakenne ja laatan sekä sokkelin pinta puhdistetaan/desinfioidaan huolellisesti ja lisätään eristeet.

• Myös höyrynsulku tulee asentaa tiiviiksi.

Kengitys on vaativa urakka ja edellyttää rakennusteknistä tietämystä, joten se kannattaa antaa ammattilaisten tehtäväksi. Pelkän kengittämisen hinta on noin 300-500 €/m riippuen siitä, mitä menetelmää käytetään ja kuinka paljon vaurioita kosteus on saanut aikaiseksi.