Vesivek-verkkosivu on uudistunut | Tervetuloa!

Meiju Suvaksen kattoremontissa painoivat turvallisuus, helppohoitoisuus ja kotimaisuus

Meiju Suvas on ikoninen suomalaisen musiikkitaivaan tähti, jonka ura on jatkunut jo vuosikymmenten ajan. Lukuisat hitit, keikat ympäri Suomen ja vahva yhteys yleisöön ovat tehneet hänestä yhden rakastetuimmista artisteista. Vaikka työ vie paljon aikaa tien päällä, on koti Itä-Vantaalla Meijulle tärkeä paikka palautua ja viettää aikaa läheisten kanssa.

Alkuperäinen varttikatto sai väistyä

Meiju asuu puolisonsa kanssa 80-luvun lopulla rakennetussa kaksikerroksisessa tiilitalossa. Kiinteistössä oli aikaisemmin erillinen yksiö, mutta pariskunta osti sen itselleen ja yhdisti omaan asuntoonsa. Nyt tila toimii kätevästi työtilana. Lapset ovat muuttaneet jo omilleen, mutta he asuvat lähistöllä ja pyörähtävät kotona lähes päivittäin. Kesäisin aikaa vietetään myös Lohjalla sijaitsevalla mökillä, mutta vakituinen koti on pysynyt samana jo pitkään.

”Tässä olen viihtynyt jo 24 vuotta, eli pisimpään kuin missään muualla”, Meiju laskeskelee. 

Kun lähes 40 vuotta vanhan talon alkuperäinen varttikatto alkoi lähestyä käyttöikänsä loppupäätä, tuli ajankohtaiseksi pohtia kattoremonttia. Kattoa oli kertaalleen pinnoitettu noin kymmenen vuotta aiemmin. Se antoi katolle lisäaikaa, mutta nyt ikä alkoi näkyä rakenteissa. 

Harvoinhan tuonne katolle tulee niin kurkittua, mutta varsinkin naapuritontilta näki, että katteessa oli halkeamia. Katto ei vuotanut, joten sen puoleen ei ollut mitään varsinaista ongelmaa. Neljäkymmentä vuotta on katolle kuitenkin jo sellainen ikä, että asialle kannattaa tehdä jotain, ennen kuin ongelmia syntyy

Vesivek oli tuttu ja turvallinen vaihtoehto

Vesivek oli Meijulle ennestään tuttu yritys, sillä yrityksen edustajat olivat käyneet Meijun ovella ja katolla muutama vuosi aiemmin. Silloin kauppoja ei vielä syntynyt, koska pinnoituksen jäljiltä katolla oli vielä käyttövuosia jäljellä.

”Sitten kun päätimme remonttiin ryhtyä, niin soitin Vesivekin Kari Julkuselle. Olihan ovelle muitakin yrityksiä ilmaantunut kysymään, että voiko kattoa käydä kurkkaamassa. Muistaakseni pyysin tarjouksen yhteensä viideltä yritykseltä. Aloin jo siihen rumbaan kyllästyä ja päätin, että toteuttaja on Vesivek”, Meiju kertoo. 

Meiju naurahtaa, että hänestä kuoriutui varsinainen kattoasiantuntija tarjouksia vertaillessa. Ensimmäinen edustaja eli Vesivek kävi asiat niin tarkasti läpi, että seuraavien kohdalla hän tiesi jo melkein kaiken mahdollisen katoista. Lopulta vertailu oli aika helppoa. 

”Vesivekin kokonaisuus tuntui järkevimmältä ja tietenkin jo tutuimmalta vaihtoehdolta. Kaikki muutkin olivat asiallisia, mutta Vesivekin kanssa tuli sellainen tunne, että homma on hallussa.” 

Yksi ratkaisevista tekijöistä oli turvallisuus. Meijua hirvitti muiden toimijoiden tapa toteuttaa remontti korkeaan omakotitaloon pelkästään katon reunoille laitettavien kaiteiden avulla. Vesivekin käyttämät rakennustelineet vaikuttivat huomattavasti turvallisemmalta vaihtoehdolta.

”Minä oikeastaan jo totuin niihin telineisiin remontin aikana, nehän olivat aika komeat. Talo oli kuin iso laiva niiden reunustamana”, Meiju myhäilee. 

Minua hirvitti ajatus kattoremontista pelkkien kaiteiden avulla. Vesivekin rakennustelineet tuntuivat turvalliselta vaihtoehdolta.

Uudelta katolta haluttiin helppohoitoisuutta

Uudeksi katoksi valittiin musta, aaltokuvioinen Teräs-Tapio-profiili, joka varusteltiin mustilla sadevesikouruilla. Valinta tuntui luontevalta, sillä uusi katto muistuttaa ilmeeltään vanhaa varttikattoa, mutta tarjoaa nykyaikaisen kestävyyden ja huolettomuuden. 

Myös kotimaisuus ja se, että tuotteet valmistetaan Suomessa, vaikutti Meijun mukaan päätökseen. Harkinnassa oli myös tiilikatto, mutta peltiin päädyttiin helppohoitoisuuden takia. Tiilikatetta pitää puhdistaa ahkerammin, ja Meijua puolisoineen ei houkutellut ajatus katolle kiipeämisestä. 

Nuohoojahan meille kanssa vihjasi, että katolle pitäisi tehdä jotain. Nyt on tikkaat ja kulkutiet viimeisen päälle, joten nokisutari on tervetullut milloin vain. 

Itse remontti valmistui nopeasti, uusi kate saatiin asennettua yhden päivän aikana. Meiju kiittelee työn jälkeä, ainoastaan tiedottamisesta hän löytää parannettavaa.

”Viimeistelytöiden aikataulu siirtyi, eikä tieto tullut meille ajoissa. Se aiheutti vähän ylimääräistä säätöä sähköautojemme latauksen kanssa.”

Gramofonipiikin pistämä

Tuleva kesä ja syksy on artistille musiikintäyteinen. Meiju sai juuri uuden biisin ulos, ja kesä on buukattu täyteen keikkoja. Syksyllä on luvassa viiden tähtiartistin yhteinen keikkakiertue isoine orkestereineen, jonka jälkeen starttaa Meijun oma 35-vuotisjuhlakiertue. 

Mikä on Meijun salaisuus, miten hän jaksaa edelleen kiertää keikoilla ja kiertueilla? 

”Niin, kait minut on aikanaan jollain gramofonipiikillä piikitetty, kun tähän edelleen on näin kova palo. Minulla kulkee keikoilla mukana ihana 9-henkinen porukka, johon kuuluu myös perheenjäseniä. Poikani hoitaa valotekniikkaa, vävy äänitekniikkaa ja tytär laulaa taustoja bändissä”, Meiju luettelee. 

Vapaa-ajallaan Meiju rentoutuu suuntaamalla kesämökilleen Lohjalle tai puuhailemalla pihamaalla kahden koiransa kanssa. Puutarhahommiin onkin nyt hyvä keskittyä, kun ei tarvitse kantaa huolta kattoasioista. 

”Uusi musta katto näyttää näyttää kyllä hyvältä, jotenkin ajattomalta ja tyylikkäältä. Vähän niinkuin minäkin”, Meiju naurahtaa pilke silmäkulmassaan. 

Kattoremontin jälkeen myös katon kulkutiet ovat kunnossa nuohoojaa varten.