Salaojaremontti talvella

Talvi on erinomaista aikaa selvittää toimivatko talon salaojat ja tarvittaessa uusia ne ennen kevään sulamisvesiä, sillä salaojien tehtävänä on kuljettaa massiiviset vesimäärät pois talon kivijalasta. Toimimattomiin salaojiin havahdutaan yleensä vasta silloin kun sulamisvdet ovat valuneet talon kellariin, ja silloin vahinkojen korjaus tulee jo huomattavasti kalliimmaksi.

Kellarittomissa taloissa ongelmat ovat taas vaikeammin havaittavissa. Tällöin kivijalassa muhinut kosteus tulee esiin viimeistään kosteusvaurioina ja sisäilmaongelmina. Toimivat salaojat ovat tämän vuoksi korvaamattomat! Talvella kannattaakin selvittää salaojien kunto joko itse tai hyödyntämällä Vesivekin maksuttoman kuntotarkastuksen.

 

Varaudu sulamisvesiin

Salaojissa saattaa virrata jopa 250 000 litraa vettä vuodessa ja suurin rasitus tulee keväällä sulamisvesien aikaan.

 

Talvi suojaa pihamaata

Talvisin pihalla vietetään vähemmän aikaa, jolloin remontti ei häiritse niin paljon kuin kesälomien aikana. Lumi ja routainen maa suojaavat myös pihaa ja remontista jää vähemmän jälkiä maahan.

 

Talvella on hiljaisempaa

Talven sesonki on hiljaisempaa, jolloin asiantuntijoillamme on paremmin aikaa tutkia salaojien ja kivijalan kuntoa sekä opastaa talon kunnossapidossa.

VIDEO: Taisto Hietamäki mittasi salaojissa virtaavaa vettä vuosien ajan. Tulokset osoittivat, että vettä virtasi noin 250 000 litraa vuodessa.