Kimmon paluu Vesantielle

Reivalat , Pirkkala

Lähes tarkalleen 19 vuotta sitten Pirkkalan Vesantiellä asuvat Melinna ja Riku Reivala päättivät uusia kotitalonsa vanhan ja synkän mineriittiverhouksen. Samoihin aikoihin naapurustossa hääri remonttihommissa Kimmo Riihimäki perustamansa Hämeen Laaturemontin nimissä. Kimmo tiimeineen teki sekä kattoremontteja että ulkoverhouksia. Riku ja Melinna, sekä yläkerrassa asuvat Melinnan vanhemmat Timo ja Terttu, päättivät kysyä tarjouksen verhouksen uusimisesta myös Kimmolta. Siitä alkoi tarina ja tuttavuus, joka on jatkunut tähän päivään saakka.

”Kahdeksan päivän tehoisku”

Ja Kimmollehan urakka sitten annettiinkin tehtäväksi. Reivalan talo koki niin ison ja tehokkaan muodonmuutoksen Hämeen Laaturemontin tiimin käsissä, että Meidän Talo -lehdessä remonttia kuvattiin kahdeksan päivän tehoiskuksi. Kimmolla oli jo silloin periaatteena, että kun jotain tehdään, niin sitten tehdään eikä puuhastella. Ja tehdään hyvin. Nimittäin mineriitin tilalle tehty laudoitus on kestänyt komeasti nämä 19 vuotta.
”Kun maalataan hyvin ja oikeilla aineilla, niin kyllähän se kestää”, toteaa Kimmo eikä sen enempää suostu paljastamaan ammattisalaisuuksiaan.

Vasemmalla talo alkuperäisessä mineriittikuosissaan ja oikealla uuden katon sekä vastamaalatun puuverhouksen kera.

Vesivekin tehoisku, osa 2

Tänä kesänä Reivalan talossa oli vuorossa katon uusiminen. Vanha peltikate oli nauloilla kiinnitetty, läpivienneissä oli toivomisen varaa ja pinnoitteessakin alkoi jo näkyä kulumisen merkkejä. Terttu päätti ottaa yhteyttä vanhaan tuttavaansa Kimmoon, joka vuosien mittaan oli silloin tällöin poikennut Vesantiellä kahvittelemassa ja kyselemässä kuulumisia.

”Anoppi kun on kova järjestelemään asioita, niin hän soitti Kimmolle ja kertoi kattohuolistaan. Kimmo sanoi, että tämän katon hän haluaa tulla itse katsastamaan, mikä meistä oli hieno ele”, kertoo Riku.

Kimmo kiipesi katolle ja yläpohjaan, jossa tilanne ei onneksi näyttänyt niin hälyttävältä, mitä Reivalat pelkäsivät. Remonttiin päätettiin kuitenkin ryhtyä, ennekuin suurempia vahinkoja sattuisi.

”Peltikatteen alla oli vielä kaksi kerrosta, eli huopa ja kovalevy. Halusimme purkaa ne pois, jotta näkisimme, oliko alla oleva rakenne terve. Korjattavaa lahovauriota ei ollut kuin yhdessä kohdassa”, kertoo Kimmo pohjatöistä.

Kimmo halusi olla myös toteuttamassa remonttia, joten helteisenä kesäkuun aamuna hän kiipesi asennustiimin kanssa katolle. Vanha kate purettiin ja uusi, ruskea Teräs-Tapio asennettiin yhden päivän aikana. Seuraavana päivänä tuli viimeistelyporukka antamaan talolle viimeisen silauksen uusilla kouruilla sekä kattoturvalla. Rakennustelineet jätettiin vielä pariksi päiväksi, koska nyt oli hyvä hetki uusia myös ulkoverhouksen maalaus. Telineiltä käsin se onnistui kätevästi.

Vaaleanvihreä talo Vesantiellä hohtaa nyt uutuuttaan tuoreen maalipinnan ja komean katon alla. Se suojaa asukkaitaan varmastikin taas vuosikymmeniä eteenpäin.

Timo, Terttu, Melinna ja Riku saivat kotitaloonsa uuden Vesivek-katon. Kimmo harvemmin ehtii enää kattohommiin konttoripöytänsä äärestä, mutta tämän katon remontoinnissa hän halusi itse olla mukana.