Nyt saa sataa rakeita tai vaikka pieniä ämmiä

kattoremontti
Anne Sallinen , Lempäälä
Vesivek ja Anne Sallinen

Vesivekin Joonas Salmensuu saapui Lempäälään tarkistamaan Anne Sallisen katon. Anne kantoi huolta vuotavista ränneistä sekä pinnoitteesta, joka hilseili ja mureni pihamaalle.

Oman asunnon ostaminen on elämän kallein ostos. Vielä isompi juttu on, kun ostaa oman talon, sillä silloin täytyy olla valmis kantamaan itse vastuu kaikista sen huolto- ja kunnostustoimenpiteistä. Pohdittavaa riittää, kun miettii, mitä ja milloin pitäisi tehdä ja kenelle toimijalle antaa toteutusvastuun.

-Olin jahkaillut kattoremonttiasiaa jo parisen vuotta. Ehkä vähän pelotti, joudunko pohtimaan sellaisia asioita, joista en itse tiedä tarpeeksi. Jahkailu loppui, kun sain tehtyä päätöksen, että nyt täytyy kattoasia saattaa vihdoin kuntoon. Katto ei korjaudu itsestään. Kun tämän päätöksen olin vihdoin saanut tehtyä, kaikki muu olikin helppoa ja vaivatonta. Valintani remontin toteuttajaksi oli Vesivek, koska hinta oli kilpailukykyinen, yritys tunnetaan luotettavuudestaan ja nopeudestaan. Lisäksi olin kuullut useammalta tuttavaltani ainoastaan positiivista palautetta hyvin tehdystä työn laadusta.

-Remontti sujui tosi nopeasti ja juuri sen mukaisesti, mitä oli sovittu. Ja vain kahdessa päivässä! Nyt on uusi katto valmis, ja komea siitä tulikin. En olisi etukäteen osannut edes kuvitella, miten suuri muutos tuli nyt koko rakennuksen ilmeeseen; talo näyttää uudelta. ”Satakoon rakeita tai vaikka pieniä ämmiä”, vai miten se vanha sananlasku meneekään. Nyt katto kestää eikä pänni enää vuotavat rännit.