Odotuksemme täyttyivät ja vielä enemmän

Sipilä Henri ja Mirja , Helsinki

Oma puutalo ja oma piha oli Sipilän pariskunnan pitkäaikainen haave. Jo talon ostovaiheessa oli tiedossa, että salaojat täytyy uusia. Sipilät tilasivat salaojaremontin ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Nyt mieli on levollinen ja yöt voi nukkua rauhassa, kun salaojat ovat kunnossa.

Tunnelmallisessa 50-luvun puutalossa Helsingin Tapaninvainiossa Henri Sipilä lämmittää takkaa. Mirja Sipilä istuu keinutuolissa ja puikoilla valmistuu raidallinen villasukka. Henrin vanhempien Sira-koira tuhisee tyytyväisenä lattialla. Talo on sisustettu 50-luvun huonekaluilla ja pariskunnan oma tyyli näkyy tunnelmallisessa kodissa.

Talon ostovaiheessa kuntotarkastuksessa selvisi, että talossa on vanhat ruukkusalaojat, jotka eivät toimi enää. Kellarista löytyi kosteutta, joten salaojaremontti oli tehtävä.

Asiakas pidetään ajan tasalla

– Meille tehtiin salaojaremontti sekä samalla tehtiin uudet sadevesiviemäröinnit. Liityimme samassa prosessissa Helsingin hulevesiverkkoon, Henri kertaa.

– He tekivät pitkää päivää ja todella hyvää työtä. Itse arvostin todella paljon sitä, että he pitivät meidät hyvin ajan tasalla. Saimme käydä katsomassa vieressä ja kyselemässä tyhmiä, hän jatkaa.

Kosteus ei ole enää huolenaihe

Keväällä 2018 tehdyn remontin hyödyt ovat jo huomattavissa. Kosteusmittarilla katsoessa huomaa, että sokkeli on alkanut kuivumaan.

– Kuivuminen mahdollistaa sen, että pystymme uusimaan sokkelin pinnan. Nyt meidän ei tarvitse huolehtia siitä, että kosteus aiheuttaisi muita ongelmia rakenteille, Henri pohtii. – Voimme lämpimästi suositella! Odotuksemme täyttyivät ja vielä enemmän, Mirja summaa.