Ammattilaisen valinta

Hanna ja Jaakko Nyrönen, Kangasala

 

Vesivek ja Nyröset

Hanna ja Jaakko Nyrösen omakotitalo Kangasalla on valmistunut 1991. Pariskunnan perheen kotina se on palvellut viimeiset viisi vuotta. Viime vuoden syksyllä havaittiin, että talon kattoikkunat kaipasivat korjausta.

Meillä on kolme kattoikkunaa. Syksyllä huomattiin, että niiden nurkissa oli kosteutta. Ruvettiin miettimään kattoikkunaremonttia, mutta lopulta päätettiinkin remontoida koko katto. Alkuperäinen tiilikatto oli jo siinä kunnossa, että se olisi tarvinnut joka tapauksessa huoltotoimenpiteitä, Jaakko Nyrönen kertoo. Rakennusalan ammattilaisena Jaakko tietää, että kun kosteus- tai muita ongelmia löytyy, toimeen kannattaa tarttua turhia aikailematta. Ongelmat paranevat harvoin itsestään, päinvastoin. Ja niiden kasvaessa ja pahentuessa myös korjaustöiden hintalappu yleensä kasvaa.

Sopivaa remonttifirmaa etsittiin verkosta

Kun kattoremontin tarve oli todettu, Nyröset ryhtyivät etsimään sille toteuttajaa. Internet oli luonnollinen väylä tiedonhaulle. Kartoituksen tuloksena Nyröset valitsivat kolme vaihtoehtoa lähempään tarkasteluun. Niihin otettiin yhteyttä ja pyydettiin tarjoukset. Tarjouksen tekemistä varten jokaisesta firmasta tuli edustaja paikalle arvioimaan tilanteen sekä esittelemään yrityksensä palvelut ja tuotteet.

Vesivekin hinta ja luotettavuus ratkaisivat

Marraskuussa Nyröset tekivät valintansa, joka oli Vesivek.

Meillä ei ollut aiempaa kokemusta kattoremonttifirmoista. Vesivek oli kuitenkin nimenä tuttu. Myös yrityksen koko herätti luottamusta. Kaikkein tärkein valintaperuste oli loppujen lopuksi silti kilpailukykyinen hinta, jonka sisältö vastasi tarpeitamme, Jaakko valottaa perusteita.

Kun Vesivekin tarjous oli hyväksytty ja sopimus tehty, alkoi remonttiin valmistautuminen. Kattoremontin myötä oli päätetty paitsi luopua kattoikkunoista myös vaihtaa tiilikatto teräskattoon.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Päätöksen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Nyröset sopivat Vesivekin kanssa remontin alkamispäivän. Aikaa varattiin tavallista enemmän, sillä kattoikkunoiden umpeenlaitto vie oman aikansa. Jaakon mukaan kaikki sujui sovittujen suunnitelmien ja aikataulujen mukaan.

Maanantaina kattoikkunat rakennettiin sisältä käsin umpeen. Seuraavana päivänä talon ympärille pystytettiin telineet ja keskiviikkona oli varsinaisen remontin – vanhan katon purkamisen ja uuden rakentamisen – vuoro. Torstaina oli sitten sadevesijärjestelmien asennus ja perjantaina purettiin telineet. Kaikki sujui sutjakkaasti.

Huolellinen etukäteissuunnittelu on kattoremontissa kaiken a ja o. Kun kaikki on tarkkaan mietitty, asiat sujuvat nopeammin, helpommin ja turvallisemmin.

Telineiden käyttäminen kattoremontissa oli erittäin positiivinen juttu. Itsekin rakennusalan ammattilaisena arvostan, että työmaan turvallisuuteen panostetaan. Se on sekä työntekijöiden että talon asukkaiden etu, Jaakko tietää.