Etelänloma vaihtui uuteen kattoon

Tuula ja Matti Laine, Söderkulla

Tuula ja Matti Laineen piti juhlia kultahääpäivää ulkomailla. Maailmantilanne kuitenkin pakotti siirtämään reissusuunnitelmia. Vesivekin palvelun ja komean uuden katon ansiosta päätös ei kaduta.

Pariskunta muutti rakentamaansa omakotitaloon vuonna 1979. Alkuperäinen kate oli Matin itsensä viimeisen päälle tekemä palahuopa.

”Meillä oli kultahääpäivä joulun aikaan, ja piti lähteä etelän lämpöön. Tilanne näytti kuitenkin siltä, että nyt ei kannata matkustella, joten päätimme hankkia uuden katon”, Matti kertoo.

Marraskuussa 2020 lähdettiin tarjouskierrokselle, jonka antia pariskunta kuvailee kirjavaksi.

”Yksi tarjoaa kattoa, toinen ränniä, kolmas asennusta ja viimeinen vain pyytää rahaa. Loppusuoralle pääsi kolme yritystä, joista yksi ei tullut edes käymään, vaikka niin oli sovittu”, Matti kertaa.

Lopulta parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui Vesivek.

”Heillä ratkaisi kokonaistarjous, jossa kaikki tulee samasta talosta”, toteaa Matti. ”He ovat vastuussa koko urakasta ja me tiedämme, kenen puoleen käännymme tarvittaessa.”
Vesivek erottui joukosta myös oman tuotantonsa sekä kotimaisuutensa ansiosta.

”Meillä on vähän erikoismallinen talo, jossa on pitkä lape. Muut yritykset eivät pystyneet tarjoamaan valikoimastaan koko lappeen mittaista peltiä, vaan ainoastaan jatkopaloja, jotka vuotavat varmasti”, Matti kertoo. ”Lisäksi arvostimme todella paljon sitä, että Vesivek käyttää vain paikallista työvoimaa.”

Mukavia poikia ja tehokasta toimintaa

Laineen pariskunta sekä Vesivekin ammattilaiset tulivat erinomaisesti toimeen remontin alusta lähtien.

”Jo myyntivaiheessa he kertoivat asiat selkeästi ja ymmärrettävästi”, Matti toteaa. ”Kun remontti alkoi, kaikki eteni vauhdilla. Ensin kasattiin telineet, sitten asennettiin katto, lumiesteet ja rännit. Loput maalaushommat hoidettiin loppukeväästä, kun ilmat lämpenivät. ”

Matin mukaan Vesivekillä oli kaikki suunniteltuna liikennejärjestelyistä lähtien. Arki ei häiriintynyt ja kokonaisuus oli hienosti hallussa.

”Jopa postinkantaja otettiin huomioon, jos kulku laatikolle estyi väliaikaisesti. Se teki vaikutuksen, että kaikesta voitiin sopia”, Matti kertoo.

Vesivekin paikallisten poikien asenne sekä ammattitaito keräsivät muutenkin kehuja.

”Nuoret miehet olivat kohteliaita, mihinkään ei jätetty roskia eikä mikään jäänyt puolitiehen. Myös remontin jälkeen meistä pidettiin hyvää huolta”, Matti kiteyttää. ”He purkavat vanhan, pistävät uuden tilalle ja vievät vanhat mennessään. Niin sen pitääkin toimia. Joku voisi sanoa, että tulee halvemmaksi, kun hakee pellit sieltä ja työn täältä. Kaikenhan voi loppujen lopuksi yrittää rakentaa itse, mutta sitten näperretään monta kuukautta. Nyt kaikki hoitui samasta, luotettavasta paikasta kolmessa päivässä ja homma oli valmis.”

”Kaikenhan voi loppujen lopuksi yrittää rakentaa itse, mutta sitten näperretään monta kuukautta.”

Uudet katot erottuvat

Onnistuneen remontin jälkeen Laineet ovat olleet jo puheissa myös Pirkanmaalla sijaitsevan kesämökin rännien asentamisesta. Myös vanha riihi kaipaa uusia rännejä ja mökin sauna piipunpeltejä.

Matin mukaan Vesivekin laadukas työnjälki kiinnitti muidenkin huomion.

”Koiran ulkoiluttajien katseet viipyvät katoilla eri malliin kuin ennen. Remonttimme jälkeen vastapäisen naapuritalonkin ympärille kohosivat Vesivekin tellingit”, Matti naurahtaa. ”Sitten toinenkin lähinaapuri innostui ja hankki Vesivekiltä uuden katon.”

Uudesta katosta löytyy oikeastaan vain yksi huono puoli.

”Kaikki muu näyttää sen ympärillä vanhalta, joten se poikii akuutin remonttitarpeen”, Matti naurahtaa. ”Mutta me olemme tyytyväisiä nyt, kun koko talo näyttää uudelta. Olemme kuitenkin asuneet tässä 40 vuotta, ja olen katsellut näitä kattoja vuosien varrella. Eivät ne ole pistäneet silmään tätä ennen, mutta nyt nämä kolme kattoa erottuvat toden teolla. Se on kuin vaimo olisi saanut uuden kesähatun päähänsä. Se pukee kokonaisuutta aivan eri tavalla.”