Uusi katto suojaksi Anne-Marien unelmille

Anne-Marie Rosenlew , Nokia

Jotkut pihapiirit ja miljööt imaisevat vastustamattomasti tunnelmaansa ja saavat unohtamaan nykyhetken kiireet ja arkisen tohinan. Kauniaisten kartano Nokian Siurossa on juuri sellainen paikka. Kartanolle vievää tietä pitkin ajaessa aurinko siivilöityy ikivanhojen lehmuksien lomasta, niiden suojassa kohoavat jykevät, maalaisromantiikkaa henkivät kivirakennukset.

Tilan nykyinen emäntä, Anne-Marie Rosenlew, kertoo paikan pitkästä ja vaiherikkaasta historiasta. Tila siirtyi hänen sukunsa omistukseen vuonna 1896, jolloin Anne-Marien isoisän isä maatalousneuvos Lennart Rosenlew osti tilukset itselleen. Nykyisistä rakennuksista oli olemassa silloin vain päärakennus, jonka perusosa on 1600-luvun loppupuolelta. Muut talousrakennukset ovat Lennartin rakennuttamia ja piirustukset ovat mm. Birger Federleyn, Torkel Nordmanin ja Jarl Eklundin käsialaa.

Täällä Anne-Marie vietti lapsuutensa traktoria ajellen ja touhuten mukana tilan töissä. Maatalous ja karjanjalostus on aina ollut hänen intohimonsa, joten hän opiskeli alasta itselleen ammatin. Parikymmentä vuotta Anne-Marie työskenteli muualla, kunnes päätti palata juurilleen ja pelastaa jo hieman huonoon kuntoon ajautuneen kotitilan. Nyt pelloilla laiduntaa ranskalaista Charolais-rotua oleva lihakarjalauma, ja tila tuottaa laadukasta naudanlihaa pelkästään suoramyyntiin. Maatila siirtyi kokonaisuudessaan Anne-Marien omistukseen vuonna 2004.

– Rakennukset olivat päässeet jo aika huonoon kuntoon, ja aloitimme mieheni kanssa niissä mittavat remontit. Ensin remontoimme tuotantotilat, toimeentulon kannalta oli oleellisinta saada ne heti kuntoon. Aloitimme silloin kyllä ihan alusta, käytännössä vesiputkien kaivamisella, Anne-Marie muistelee nauraen.

Yksi pihapiirin näyttävimmistä rakennuksista on tilan entinen konttorirakennus, jonka yläkerrassa Anne-Marie vietti lapsuutensa. Anne-Marie kertoo hieman haikeana, kuinka rakennus on ollut tyhjillään viimeiset 30 vuotta, ja ajan hammas on sinä aikana päässyt nakertamaan näyttävää julkisivua ja takapihan pylväikön reunustamaa terassia. Rakennuksen katto sitä vastoin kiiltelee uutuuttaan loppukesän auringossa.

– Tämä konttorirakennus on ensimmäinen tuotantotilojen ulkopuolinen kiinteistö, johon ulotimme pelastusoperaatiomme. Eihän tällainen rapattu kivitalo muutoin miksikään mene, mutta sen vanha savitiilinen katto oli todella huonossa kunnossa. Oli viimeinen hetki pelastaa se, Anne-Marie kertoo.

Tarjouksia kattoremonttiin kysyttiin useammalta yritykseltä. Myös Juha Leino Vesivekiltä tuli katsastamaan katon ja teki korjausehdotuksen. Anne-Marie kertoo, että hänet vakuutti hyvät referenssit ja kokonaisuuden hallinta.

– Ei se tarjous ollut kyllä halvin, mutta jokin Juhan toiminnassa sai meidät tuntemaan, että olisimme hyvissä käsissä. Tämä kun ei ole mikään peruskohde, ja meille oli tärkeää, että uusi katto olisi mahdollisimman paljon alkuperäistä vastaava.

Anne-Marie liputtaa jo ammattinsakin takia suomalaisen ja lähellä tuotetun ravinnon puolesta, ja arvosti myös Vesivekin toiminnassa kotimaisuutta ja paikallisen työvoiman käyttöä.
– Nykyään ihmiset ovat entistä valveutuneempia ja haluavat tietää mistä heidän syömänsä ruoka ja kuluttamansa tuotteet ovat kotoisin. Eikös Vesivekin tuotteet tule Pirkkalasta ja Orimattilasta, Anne-Marie toteaa selvästikin asiaan perehtyneenä.

Itse kattoremontti kesti vaativassa kohteessa lähes kaksi viikkoa, kattoikkunat ja muut yksityiskohdat vaativat Vesivekin peltisepiltä erityisosaamista. Korkeassa rakennuksessa rakennustelineet olivat työturvallisuuden kannalta ehdottoman tärkeät. Samalla uusitiin myös päärakennuksen sadevesijärjestelmä. Lopputulokseen Anne-Marie on erittäin tyytyväinen.

– Oli se kyllä ihan käsittämätön suoritus, miehet tekivät erittäin hyvää työtä. Asentajia ja kalustoa oli sopiva määrä, kaikki jäljet siivottiin ja mitään kädenvääntöä ei ollut missään vaiheessa.

Birger Federleyn aikoinaan suunnittelema konttorirakennus odottaa Anne-Marien unelmien toteutumista Vesivekin Teräs-Tapio -katteen suojissa.

Anne-Marie kertoo haaveilevansa, että konttorirakennus entisöidään jossain vaiheessa kokonaisuudessaan, jolloin sen voisi ottaa liiketoimintakäyttöön. Puitteet olisivat upeat tuotteiden suoramyyntiin ja vaikka kahvilatoimintaan. Niin kuin Anne-Marie sanoo, unelmat on tehty toteutettaviksi. Nyt hänen unelmansa ja lapsuuden kotinsa ovat hyvässä suojassa, Vesivekin katon alla.