Vesivekin kokonaistoimitus takasi suojelukohteeseen varman aikataulun

Karjalantalo, Pielisjoki

Upealla paikalla Pielisjoella sijaitseva Karjalantalo rakennettiin Joensuuhun vuonna 1953 tukemaan alueen paikallista kulttuuria. Nykyään kiinteistön omistaa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, ja kiinteistö on museoviraston suojelukohde. Vuodesta 2011 tiloissa on toiminut ravintola Kerubi. Ravintolatoiminnan lisäksi yritys järjestää keikkoja sekä vuokraa tiloja erilaisin tapahtumiin ja juhliin.

Vesivekin aikataulu hälvensi huolet

Kiinteistön vanhaa varttikatetta oli jo seurailtu jonkin aikaa ja paikkailtukin vuosi sitten pienten vuotojen takia. Viime talven runsas lumikuorma oli lopulta katolle liikaa, kattoremonttia ei voinut enää lykätä. Kun urakan toteuttajia kilpailutettiin, vaakakupissa painoi erityisesti toteutuksen nopeus.

– Meillä on iso, aurinkoinen terassi ja kesällä suurin osa liikevaihdostamme tulee sieltä. Koronavuosien jälkeen olisi ollut kriittistä, jos terassi olisi kattoremontin takia poissa käytöstä pitkän aikaa, kertoo Kerubin toimitusjohtaja Asko Piiparinen.

Hän myöntää olleensa remontin alla huolissaan, kun urakan arvioitiin ensi alkuun kestävän puolitoista kuukautta.

– Keväällä olimme kieltämättä jännityksessä, miten remontti vaikuttaa toimintaamme. Kun toteuttajaksi valikoitui Vesivek, asiat alkoivat selkiytymään. Terassin lappeen uusimisen puolentoista kuukauden arvioitu remonttiaika vaihtuikin neljään päivää, mikä hälvensi huolemme.

Kuusi päivää ja neljä tuntia

Myös Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön toiminnanjohtajan Satu Kokkosen mukaan remontin kilpailutuksessa painotettiin urakan tehokasta läpimenoa.

– Vesivek valikoitui toteuttajaksi, koska pystyi tarjoamaan kokonaistoimituksen. Aikataulullisesti heidän toimituksessaan ei ollut epävarmuustekijöitä, hän kertoo.

Kattopinta-alaa oli kaikkiaan noin 1200 neliötä, ja sen vaihtaminen uuteen tiilikatteeseen kesti lopulta vain viikon. Tai tarkalleen 6 päivää ja neljä tuntia. Näin kellotti Kari Juntunen, Vesivekin Joensuun yksikön katto-asiantuntija. Hän huolehti osaltaan siitä, että urakka saatiin vedettyä läpi arvokkaan suojelukohteen vaatimalla laadulla ja niin, että siitä koitui mahdollisimman vähän häiriötä päivittäiselle liiketoiminnalle. Piiparinen kiittelee järjestelyjen onnistumista sekä laadukasta lopputulosta:

– Kävimme Vesivekin miesten kanssa etukäteen läpi, milloin rakennustelineet on missäkin kohtaa. Huoltoreittien aikataulut sovitettiin myös niin, että tavaratoimitukset saatiin hoidettua ongelmitta. Teitte kyllä hyvää työtä, kiittää Piiparinen.

Suojelukohteen katemateriaaliksi oli määritelty tiili. Terassinpuoleisen lappeen uusiminen vei Vesivekin paikalliselta tiimiltä neljä päivää.