Sinustako vesivekiläinen? – Meitä on jo yli 700!
Olemme kasvaneet parissakymmenessä vuodessa pienestä remonttifirmasta Pohjoismaiden suurimmaksi toimijaksi. Näin nopea kasvu on mahdollista vain oikeiden ihmisten avulla, ja siksi rekrytoimme jatkuvasti uusia myynti- ja asennustyön osaajia. Markkinajohtajan asenne on meille sitä, että arvostamme työmme jälkeä, mutta pyrimme kehittymään yhä paremmaksi – ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnista tinkimättä. Myös asiakkaat arvostavat tapaamme toimia, asiakastyytyväisyys on tällä hetkellä 97 %. Alkaako yhteinen polkumme tästä?

Me välitämme toisistamme
Meillä töitä tehdään tosissaan, mutta sopiva pilke silmäkulmassa. Suhtaudumme sen sijaan vakavasti myönteisen ja kehitykseen kannustavan ilmapiirin ylläpitämiseen.
Meihin voi luottaa ja olemme aina rehellisiä
Meillä asioista puhutaan aina suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Kannamme vastuumme teoistamme kautta linjan.
Meillä on rehti tekemisen meininki
Meillä on reilu meininki, koska jokainen meistä on samanarvoinen. Luotamme lujasti jokaisen tahtoon tehdä parhaansa, ja kaveria autetaan aina tarvittaessa.
Avoimet työpaikat Vesivekillä
Vesivekillä on vahvan kasvun myötä avoimia työpaikkoja säännöllisesti eri alueilla kuten pääkaupunkiseutu, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Mikkeli, Lahti, Turku, Tampere, Pori, Seinäjoki, Oulu ja Vaasa. Laita hakemusta tulemaan!
Jyväskylä
Myyjä, rännit ja kattotuotteet Haemme ränni- ja kattoturva-asiantuntijaa Keski-SuomeenJyväskylä
Myyjä, kattoremontit Haemme kattoasiantuntijaa Keski-SuomeenJyväskylä
Rakennuspeltiseppä Haemme rakennuspeltiseppää Keski-SuomeenJyväskylä
Myyjä, salaojat Haemme salaoja-asiantuntijaa Keski-SuomeenLohja
Rakennuspeltiseppä Haemme rakennuspeltiseppää läntiselle UudellemaalleMikkeli
Asentaja, kattosaneeraukset Haemme kattoasentajaa Etelä-Savon alueelleNurmijärvi
Myyjä, rännit ja kattotuotteet Haemme ränni- ja kattoturva-asiantuntijaa pääkaupunkiseudulleOulu
Myyjä, kattoremontit Haemme kattoasiantuntijaa Pohjois-PohjanmaallePori
Myyjä, kattoremontit Haemme kattoasiantuntijaa Satakunnan alueellePori
Myyjä, rännit ja kattotuotteet Haemme ränni- ja kattoturva-asiantuntijaa Satakunnan alueelleSeinäjoki
Asiakashankkija Haemme kahta asiakashankkijaa Etelä-Pohjanmaan alueelleSeinäjoki
Asentaja, kattosaneeraukset Haemme kattoasentajaa Etelä-PohjanmaalleJätä avoin hakemus
Toimintamme kasvaa ja etsimme kaiken aikaa päteviä rakennusalan myyjiä ja asentajia. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja kerro, miksi meidän pitäisi valita juuri sinut.

Vesivek työnantajana – kun tavallinen ei riitä
Pidämme huolen, että tiedämme, mitä Karhuryhmällemme kuuluu, siksi aamupuurot kokoonnutaan syömään porukassa ennen työpäivän alkua. Tulet huomaamaan jo ensimmäisenä työpäivänäsi, miten suuri merkitys yhteisöllisyydellä meille on. Olemme onnistuneet rakentamaan yhdessä erityisen hienon ja tavanomaisesta poikkeavan kulttuurin, jossa vastuuta annetaan ja otetaan iästä, titteleistä ja työtehtävästä riippumatta. Lopulta kaikki onnistuminen on jokaisen vesivekiläisen ansiota. Työnjohdon tehtävä on kipparoida puitteet kuntoon – todelliset tähdet ovat lavalla.
Tyytyväiset työntekijämme
Katso mitä työntekijämme sanovat meistä
Nicklas, myyjä
Minulle on tärkeää vapaus ja vastuu ja se, että saan mahdollisuuden edetä urallani.
Jukka, myyjä
Tympäännyin kuljetusalalla ajamaan kelloa vastaan. Vaihdettuani ammattia pääsin elämässäni eteenpäin.
Asentajana Vesivekillä
Meillä on tosi hyvä työporukka!
Juho, myyjä
Yksin ei jätetä
Eero, kattoasentaja, pohjamies
Alussa kun aloitin sain kunnon perehdytyksen vanhoilta työntekijöiltä.
Kari, myyjä
Kari vaihtoi taannoin kaistaa ja vanha rekkakuski tuli mutkan kautta Vesivekille myyjäksi!
Petri, myyjä
Mikä on parasta työssä Vesivekillä?
Joni, telineasentaja
Työntekijöistä pidetään huolta.