Kondensio on salakavala talvinen vieras

Vesivek katon kuntoarvio

Usein luullaan, että katossa on ongelmia vasta sitten, kun vesi valuu sisälle tai rännit repsottavat. Katolta voi kuitenkin löytyä paljon muutakin ongelmaa kuin silkat vuodot. Yläpohjan eli vintin rakenteissa voi piillä kosteutta ja hometta, jotka olisi voitu ehkäistä hyvällä tuulettuvuudella.

Katon tuulettuvuus on tärkeämpää kuin vedenpitävyys

Yläpohja koostuu kantavista rakenteista, lämmöneristeestä sekä ilman- ja höyrynsulusta. Kun yläpohja tuulettuu hyvin, siirtyy ylimääräinen kosteus eristeistä sekä muista rakenteista ulkoilmaan eikä kosteusvaurioita pääse syntymään. Tällöin esimerkiksi peltikatteeseen kondensoitunut vesi pääsee haihtumaan. Kondenssivettä muodostuu, kun rakennuksen sisällä oleva lämmin, kostea ilma pyrkii siirtymään kuivempaan ulkoilmaan ja tiivistyy esimerkiksi peltikatteen pintaan.

Katon kuntoa arvioitaessa ei siis kannata tuijottaa pelkästään katteen ulkonäköä. Vaikka katto olisi täysin vedenpitävä, mutta yläpohjan tuuletus ei toimi, on edessä oletettavasti kosteusongelmia. Sisäpuolelta nouseva kosteus kertyy puurakenteisiin aiheuttaen pahimmillaan lahoamista. Kertyvä kosteus voi myös heikentää lämmöneristystä, muodostaa jääpuikkoja räystäille tai jopa tippua takaisin huonetiloihin.

Vaikka katto olisi täysin vedenpitävä, mutta yläpohjan tuuletus ei toimi, on edessä oletettavasti kosteusongelmia.

On huomioitavaa, että asuintilojen kosteusrasitus on nykytaloissa aivan eri tasolla kuin 30 vuotta sitten. Suihkussakäynti ja vedenkäyttö yleensäkin on lisääntynyt huimasti. Vanhempien talojen painovoimainen ilmanvaihto ei aina riitä poistamaan lisääntynyttä kosteutta huoneilmasta.

Aluskatteella on tuplatehtävä

Toimivaan yläpohjaan kuuluu olennaisena osana aluskate. Usein virheellisesti luullaan, että aluskatteen tehtävä on suojata kattorakenteita vain yläpuolelta tulevalta kosteudelta, esimerkiksi katteen pieniltä vuodoilta. Tosiasiassa aluskatteen merkittävämpi tehtävä on kerätä alhaalta asuintiloista nouseva kosteus ja estää sen pääsy rakenteisiin.

Jotta tämä kosteus tuulettuu aluskatteen pinnalta, on räystäältä johdettava tarpeeksi korvausilmaa katon tuuletustilaan. Poistoilma-aukon on oltava mahdollisimman ylhäällä, jotta saadaan
korkeuseron ja lämmön vaikutuksesta yläpohjaan ns. luonnollinen ilmanvaihto. Aluskatteen materiaalilla ja ammattitaitoisella asennuksella on ratkaiseva merkitys kattorakenteen toimivuuteen. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota katteen huolelliseen tiivistystyöhön läpivienneissä.

Jos aluskate on rikki, tai puuttuu kokonaan, kannattaa pyytää asiantuntija tarkastamaan tilanne.

Tosiasiassa aluskatteen merkittävämpi tehtävä on kerätä alhaalta asuintiloista nouseva kosteus ja estää sen pääsy rakenteisiin.

Vesivek käyttää tuplatuuletusrakennetta

Yläpohjan rakenne ei siis ole aivan yksinkertainen yhtälö toimiakseen kunnolla. Hyvätkin materiaalit voidaan pilata huonolla ja ammattitaidottomalla asennuksella. Vesivek käyttää katteen alla tuplatuuletusrakennetta. Tällöin sekä aluskatteen alle että päälle asennetaan tuuletuslaudat, jolloin ilma pääsee kiertämään katteen molemmin puolin. Jos ruoteet asennetaan heti aluskatteen päälle, tuulettuvuus heikkenee huomattavasti.

Osa vanhemmista kattorakenteista vaatii vielä pidemmälle vietyjä ratkaisuja, jotta riittävä tuulettuvuus voidaan saavuttaa. Siksi olemme konseptoineet erikoisrakenteita näitä kohteita varten.

Jokainen katto on erilainen, ja vaatii asiantuntemusta ja tarkan kuntoarvion oikeiden ja pitkäikäisten ratkaisujen löytämiseksi. Ammattitaitoiset Vesivek-kattoasiantuntijamme
löytävät oikeat ratkaisut juuri Sinun katollesi. Omat asentajamme on koulutettu toteuttamaan konseptoidut ratkaisut, ja heidän työlle myönnämme viiden vuoden asennustakuun.


Miten kondensiokosteus syntyy vintillä? Vesivek piirros kondensio

  • Asuintilojen kosteusrasitus on nykytaloissa aivan eri tasolla kuin 30 vuotta sitten, nelihenkisen perheen tuottama kosteus voi olla 10 -15 litraa/vrk.
  • Vanhempien talojen painovoimainen ilmanvaihto ei aina riitä poistamaan lisääntynyttä kosteutta huoneilmasta.
  • Kosteus nousee vintille ja kylmiin pintoihin törmätessään tiivistyy vesipisaroiksi.

 


Vesivek artikkeli kuva 3Mikä on Vesivek-tuplatuuletusrakenne?

  • Sekä aluskatteen alle että päälle asennetaan tuuletuslaudat
    > ilma pääsee kiertämään katteen molemmin puolin.
  • Räystäältä johdetaan korvausilmaa katon tuuletustilaan,
    > mahdollinen kosteus tuulettuu ulkoilmaan.
  • Hengittävä aluskate
    > haihduttaa kosteuden.
  • Homesuojattu puutavara
    > suojaa rakennetta homeelta.

Myös Suomen huutokauppakeisari -ohjelmasta tunnetuksi tulleen Markku Saukon kodissa oli kondensio-ongelma, mikä aiheutti vintillä tunkkaista hajua. Kattoremontin myötä sisäilmaongelmat poistuivat. Klikkaa ja lue juttu.

kattoremontti

Lataa kattoremonttiopas ja saat hyödyllistä tietoa kotisi kunnossapitoon!

Tähän oppaaseen olemme koonneet vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, joita ehkä punnitset suunnitellessasi kotisi kattoremonttia.

Lataa opas