Säät muuttuvat, muuttuvatko katot?

”Ilmastonmuutos vaikuttaa jo rakentamiseen”
”Ilmastonmuutos panee suomalaisen rakennuskannan koville”
”Ilmastonmuutoksen yllättävä vaikutus: Suomen koulut homehtuvat lisäkosteudesta”

Mm. tällaisiin otsikoihin törmää mediassa yhä useammin. Säät ovat muuttumassa, tulisiko meidän huolestua kotiemme terveydestä ja kestävyydestä muuttuvissa olosuhteissa?

Rakennusten kosteusrasitustaso nousee varsinkin talvella

Tampereen yliopistossa tehdyn väitöskirjan mukaan (Toni Pakkala 2020) Suomen rakennuskanta joutuu koville ilmastonmuutoksen myötä. Rakennusten kosteusrasitustaso tulee nousemaan esimerkiksi viistosateiden sekä lämpimien talvien runsaiden vesisateiden myötä. Myös ilman kosteustaso kasvaa, mikä puolestaan hidastaa kuivumista. Ongelmia tuottavat myös hulevedet, eli sade- ja sulamisvedet. Rajut sateet nostavat hulevesien määrän tasolle, joita puutteelliset salaojitukset ja sadevesijärjestelmät eivät välttämättä pysty ohjaamaan pois rakennusten vierustoilta.

Kuva, Ilmatieteen laitos: Suomen ilmastonmuutoksen vaikutus sademäärään. Vasemmalla vuotuinen sademäärä 1971-2000, oIkealla 2051-2080.

Sademäärät kasvavat ympäri vuoden, mutta suurinta kasvu on talvikuukausina, jolloin lämpenemisen vuoksi sade tulee yhä useammin vetenä tai räntänä lumen sijaan. Loppusyksystä ja talvella kuivuminen on hitaampaa, koska ulkoilman suhteellinen kosteus pysyy korkeana. Myös pilvisyys lisääntyy, jolloin auringonvalo ja sen kosteutta haihduttava vaikutus ovat muutenkin vähäisimmillään Suomessa. Nämä kaikki tekijät lisäävät homeen kasvua ja kosteuden kondensoitumista varsinkin rakenteiden ulko-osissa ja joissakin tapauksissa myös muualla rakenteessa. Otollisin ympäristö homeen muodostumiselle syntyy, kun ilmankosteus on yli 85% ja lämpötila alle 10 astetta.

Talvisin nollan paikkeilla edestakaisin sahaavat lämpötilat laittavat myös kotien perustukset koville. Kun sokkelin pinta vuoron perään kastuu ja jäätyy, se aiheuttaa pakkasrapauttamista. Siksi myös asianmukaisen salaojituksen merkitys korostuu tulevaisuudessa.

Vesivek huomioi muuttuvan sään vaikutukset ratkaisuissaan

Sekä katto- että sadevesi- ja salaojaremontit ovat kuluttajalle isoja investointeja. Niissä käytettyjen rakenne- ja materiaaliratkaisujen tulee olla pitkäikäisiä ja suunniteltu niin, että ne toimivat myös muuttuvissa sääolosuhteissa. Vesivekin tuotekehitysosastolla on huomioitu ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.

Käyttämämme uusi Vesivek Divoroll Pro™ -aluskate on tavanomaista painavampi ja paksumpi. Siksi se sitoo enemmän vettä itseensä ja luovuttaa sen kuivalla ilmalla pois. Näin lisääntyvä kosteus ei pääse valumaan yläpohjaan eikä vaurioittamaan rakenteita. Samoin sen mekaaninen lujuus ja UV-säteilyn kesto on erinomainen. Vesivek Divoroll Pro™ onkin ainoa hengittävä aluskate, jolla on 30 vuoden valmistajan takuu. Sateiden ja ilmankosteuden lisääntyessä yläpohjan tuulettuvuuden merkitys korostuu entisestään. Käyttämämme tuplatuuletusrakenne takaa riittävän ilmankierron aluskatteen molemmin puolin. Osa vanhemmista kattorakenteista vaatii kuitenkin erikoisratkaisuja, jotta riittävä tuulettuvuus voidaan saavuttaa. Siksi olemme konseptoineet erikoisrakenteita näitä kohteita varten.

Jokainen katto on erilainen, ja vaatii asiantuntemusta ja tarkan kuntoarvion oikeiden ja pitkäikäisten ratkaisujen löytämiseksi. Ammattitaitoiset Vesivek-kattoasiantuntijamme löytävät oikeat ratkaisut juuri Sinun katollesi. Omat asentajamme on koulutettu toteuttamaan konseptoidut ratkaisut, ja heidän työlle myönnämme viiden vuoden asennustakuun.

kattoremontti