Mustat Arvot kivitalon kruunuksi Kartanonrinteellä

rännit
Pertti ja Pia Kekkonen , Valkeakoski

Pertti ja Pia Kekkosen kodin julkisivu hohtaa valkoisena kirkkaassa kevätauringossa. Pariskunta rakennutti komean kivitalonsa Valkeakosken Kartanonrinteelle vuonna -98. Viimeistelty piha uima-altaineen ja tummine patioineen on tyylikäs, yksityiskohdat ja värit ovat tarkkaan harkittuja. Täällä selvästikin asuu perhe, jolle kodin viihtyvyys ja esteettisyys on tärkeää.

Raitaa löytyi kaikissa väreissä

Talon alkuperäiset rännit olivat valkoiset, kantikkaat ja sisäpuolisilla kannakkeilla varustetut, eli hankalin mahdollinen yhdistelmä puhtaanapidon kannalta. Onneksi pihapiirissä ei ole runsaasti puustoa, eli lehtiä kourut eivät niinkään keränneet, mutta likaraitoja senkin edestä.

– Raitaa löytyi kaikissa väreissä, oli mustaa, ruskeaa ja vihreää, nauraa Pia.

Kourujen puhdistaminen ei sitten niinkään naurattanut, Piia yritti pestä niitä maasta käsin, mutta huonoin tuloksin. Lisäksi rännit myös vuotivat muutamasta kohtaa. Pia alkoi omien sanojensa mukaan ”hieman huomauttelemaan” Pertsalle, että pitäisikös rännit vaihtaa kokonaan.

Pertti toiminnan miehenä otti asian hoitaakseen. Hän oli kuullut alumiinisista Arvo-kouruista, ja meni nettiin etsimään lisätietoa tuotteesta. Lupaus raidoittumattomuudesta sekä 60 vuoden puhkiruostumattomuustakuu saivat hänet vakuuttumaan. Jos rännit kerran vaihdettaisiin, niin laitetaan tilalle parhaat mahdolliset.

– Eipä tarvitse meidän Pian kanssa enää huolehtia ränneistä tässä kodissa, nämä siirtyvät isältä pojalle ja ehkä vähän pidemmällekin, tuumaa Pertti.

Arvot toivat ryhtiä julkisivuun

Uusien rännien värin suhteen pariskunnalla oli hieman eriävät mielipiteet. Pertti oli harmaan kannalla, mutta Pia halusi mustat. Pihapiirissä on muutoinkin paljon tummaa puupintaa, joten Pia ajatteli mustien kourujen sopivan yleisilmeeseen. Ja Pertti myöntää vaimon olleen oikeassa, mustat kourut antoivat ryhtiä koko talon julkisivulle.

– Kyllä näissä esteettisissä asioissa näköjään kannattaa luottaa naisen silmään, nyt koko talo näyttää jotenkin viimeistellymmältä, tuumaa Pertti.

Vesivekin palvelulle ja asennustyölle Pertti antaa arvosanan 10+. Kommunikointi sujui jouhevasti ja asennustyö tehtiin yhdessä päivässä. Pertti kertoo asentajien antaneen hyviä lisävinkkejä. Heidän ehdotuksestaan asennettiin myös tippalistat, jotka suojaavat otsalautoja kosteudelta ja likaraidoilta.

– Paikallinen palvelu oli yksi syy, miksi halusimme asennuksen Vesivekiltä. Meille kotimaisuus oli ehdoton edellytys, samoin se, että palvelu tulee läheltä. Silloin asiat hoituvat sujuvasti, painottaa Piia.

Nyt koko talo näyttää jotenkin viimeistellymmältä.