Hyvälle tyypille on aina töitä - rehti ja reilu meininki kantaa pitkälle

Kari Juntunen Vesivek

Vesivekin yritysarvot näkyvät työntekijöiden arjessa päivittäin. Rääkkyläläinen Kari Juntunen, 49, on ollut myyjänä Laaturemontilla vuoden ja toteaa, että omana tavoitteena on olla Vesivekillä töissä eläkeikään saakka.

Kun tulin töihin, ymmärsin, että täällä asiakas hoidetaan niin hyvin kuin mahdollista. Kun katto on vaihdettu, niin asiakkaalla on naurava suu, hän sanoo. Minulle on tärkeää, että kaikki toiminta on avointa. Hommat tehdään niin kuin on myyntitilanteessa luvattu. Toki reklamaatioitakin joskus tulee, esimerkiksi viime talvena yhden asiakkaan talosta oli kouru vääntynyt lumen painosta. Se käytiin tietysti vaihtamassa. Me reagoimme reklamaatioon kuin tulipaloon, asiakas on meille tärkein.

Vesivekillä näkyvä rehti ja reipas työasenne on Juntuselle tärkeää. Työssä viihtyy, kun kaikki tekee hommia hyvällä yhteishengellä, samanarvoisina ja yhteen hiileen puhaltamalla.

Me ollaan hyvä porukka, kuin yhtä luuta. Täällä on iloista meininkiä, ei ole huonoja päiviä. Ja jos on aamulla murheita, niin yksikön päällikölle voi puhua. Se on hirmu tärkeää, ettei tarvi mennä katolle mököttämään.

Myyntityötä Juntunen kuvailee vuosi vuodelta helpommaksi tehdä, sillä ihmiset ovat alkaneet tuntea kattofirman, joka on kasvanut pohjoismaiden suurimmaksi. Paras myyntivaltti Juntusen mukaan on tehty työ.

Usein kun yhteen taloon tehdään kattoremontti, niin samalla kadulla syntyy pari muutakin kauppaa, sillä rakennuskanta on usein samalla alueella saman ikäistä.

Juntunen muistuttaa, että nyrkkisääntö katon uusimiseen on vuotavat rännit.

Jos ränneistä tulee vesi läpi, niin kattokin pitää uusia. Siihen ei maalaus auta, se on vain pintafeikkausta. Meillä ei tehdä turhaa myyntiä, vaan kattojen vaihto tulee asiakkailla aina tarpeeseen. Usein katot elävät ihan viimeisiä aikoja – tarkkailua katon suhteen voisi tehdä aiemminkin.

Juntunen pitää Vesivekin ideasta työllistää alueittain paikallisia henkilöitä.

Pohjois-Karjalassakin kaikki alueen työntekijät ovat pohjoiskarjalaisia. Tykkään ajatuksesta, että asiakas saa suomalaisen katon paikallisella työvoimalla, kaikki on 100-prosenttisesti suomalaista ruuvia myöten.

Tällä hetkellä Vesivek työllistää Pohjois-Karjalassa 17 henkeä.

Kaksi vahvaa kattobrändiä, Hämeen Laaturemontti ja Vesivek, ovat yhdistyneet. Yhden nimen alla toimiminen selkiyttää toimintaa asiakkaille, ja nyt asiakas löytää kattoremontteihin, ränneihin ja kattoturvaan liittyvät tuotteet ja palvelut entistä helpommin. Juha Kautto Vesivekin markkinoinnista sanoo, että yhdistyneiden brändien toimintakulttuuri ja arvot ovat olleet samat alusta alkaen, eikä yhdistymiseen liity dramatiikkaa.

Brändiuudistus on Vesivekin toimitusjohtaja Kimmo Riihimäelle sekä unelma että paluu juurille. Hän aloitti työt Vesivekillä 15-vuotiaana, ja imi sieltä arvot, johtamistavan ja työkulttuurin. Hämeen Laaturemontin hän perusti 1993, ja osti Vesivekin osakekannan 2016.

Uncategorized